maanantai 13. helmikuuta 2017

And the winner is... Ulkoilu!


Sanovat, että kaikkeen kyllästyy. Voiko väite pitää paikkansa tällaisten talvipäivien kohdalla? Sitä emme saa koskaan tietää, koska nämä ovat harvassa: aurinkoa, pikkupakkasta, lunta. Eilisen kaltaisina päivinä ulkoilu on ykköspuuhaa! Siitä muistutukseksi otin alimpana olevan kuvan hellyyttävästä, pienestä puunrungosta, johon on syystä tai toisesta maalattu numero yksi :)

Aurinkoinen sunnuntaipäivä alkoi reippailulla ystäväni ja koiriemme kanssa paikassa, jossa emme olleet koskaan ennen käyneet. Paikassa, jonne kaikkien pitäisi päästä ja jota uhkaa suuret muutokset. Paikassa, jossa koiramme riehaantuivat ja me ihmisystävykset saimme vaihtaa kuulumiset kävelyn ohessa. Voit lukea lisää toisesta blogistani täältä.

Retkemme jälkeen nukuin piiitkät päiväunet ja herättyäni ihastelin ikkunasta kajastavaa upeaa auringonlaskua. Sain mieheni seurakseni ja aamupäivän puolitoistatuntinen ulkoilu sai jatkoa. Tällä kertaa emme lähteneet lähilenkkipolkuja kauemmaksi, mutta poikkeuksena tavanomaiseen kuljimme ison osan matkastamme jäällä! Miten erilaiselta tutut maisemat näyttävätkään, kun niitä katselee suunnasta, jonne niin harvoin pääsee! Muutenkin jäällä kävelyssä on oma viehätyksensä, jännityksensäkin... 

Ihastelemani auringonlasku vain parani vanhetessaan. Vilkutettuani viimeisille säteille heipat (siksi kiipesin poijun päälle...) ajattelin pimeyden hiipivän vähitellen taivaalle. Niinhän se toki tekikin, mutta sitä ennen taivas kylpi melkoisessa väriloistossa. 





Kahden lenkin ja saunan jälkeen peilistä katsoivat punaposkiset, terveen näköiset kasvot. Mukavaa vaihtelua kalpeudelle, jota yritän epätoivoisesti peittää poskipunakerrosten alle. Kiitos siitä ja hyvästä mielestä, kaunis helmikuinen päivä! 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti